”Voittaminen on kuin kakku. Jos haluat saada aikaan kakun, keskity leipomiseen”.
Näin aivoni tiivisti pitkän ajatteluketjun siitä, miksi olin epäonnistunut niin usein juuri silloin, kun eniten halusin voittaa. Kuten silloin, kun ison turnauksen finaalissa ja näytön paikassa lupasin pelaajilleni värjätä hiukseni mustaksi, jos voittaisimme. Ahdistuneesti, jäykästi ja mielikuvituksettomasti pelannut joukkueeni alisuoritti – emme voittaneet enkä värjännyt.
Aloitin valmentajana 15-vuotiaana. Sain harjoitukset, ryhmänhallinnan ja pelaajien innostuksen silloiseen kapasiteettiini nähden toimimaan optimaalisella tasolla melkein heti. Voitimme enemmän pelejä kuin hävisimme, mutta jos määrittelimme jollekin pelille huomattavasti peruspeliä korkeamman merkityksen häväisimme.
Pelasin nuorempana paljon mailapelejä. Pysyin sulkapallossa ja squashissa pelissä hyvin mukana aina siihen asti, kunnes olin joko mennyt ylivoimaiseen johtoon tai kyseessä oli ratkaisupallo. Ajatukseni karkasi mielikuvaan voitosta. Silloin hävisin.
Rakastin jo nuorena esiintymistä, oman osaamisen esittelystä ja kouluttamisesta. Onnistuin monesti sähköistämään tunnelmaan, herättämään mielenkiintoa ja ajatuksia yleisössä. Esitin loppuun asti mietittyjä omia väitteitä, joihin valmentajat saivat peilata omia käsityksiään. Mutta, kun päätin vetää ”törkeen hyvän esityksen ja näyttää kaikille”, tuli koulutuksestani sirpaleinen ja hämmentävä. Keskityin onnistumisen ainesten, kuten hyvän sisällön ja yleisön palvelemisen sijasta mielikuvaan lopputuloksesta.
Tutkin alusta alkaen omaa toimintaani ja koitin ymmärtää, miksi ”isot voitot” kiertävät minua. Miksi ”isot pelit” eivät olleet minun alaani, vaikka peruspeli oli kunnossa eli paineettomissa tilanteissa asiat sujuivat.
Eniten minua kiinnosti se, miten valmentajana onnistuin vetämään joukkueeni samaan moodiin ja alisuorittamaan, kun oli ”kaikkien aikojen tilaisuus” ylittää itsensä.
Sitten solmuni, joka kietoutui yhä tiukempaan solmuun lähes 10 vuoden ajan, alkoi aueta. Sain valmennettavakseni niin ylivoimaisen joukkueen, joka minusta huolimatta voitti ison turnauksen ja siis sen ison tärkeän finaalinkin. Täpärästi mutta voittivat, sillä alisuoriutumisellakin niin vain vääjäämättä kävi.
Solmun aukeamisen ensimmäinen askel oli itseluottamuksen ja erityisesti itsekunnioituksen kasvaminen. ”Iso voitto” poisti olkapäiltäni apinan ja vapautti fokustani kapeasta vain voittamiseen keskittyvästä näkökulmasta suoritusta laajasti ymmärtävään suuntaan.
Kun en enää ollut valmentajana siksi, että etsin omaa menestyjän identiteettiäni kentän laidalla valmentamassa, luentosalissa vouhkaamassa tai sulkapallossa ottelupallosta kamppailemalla, tein isoimman oivallukseni:
Voittaminen on abstrakti käsite. Se ei ole osa jotain kokonaisuutta vaan se on lukuisten ehkä miljoonien osien kokonaisuus. Ilman näitä osia voittamista ei ole olemassa. Voittaminen tai kuten mieluummin nykyään sanon onnistuminen on palkinto matkasta ja työstä joka sitä edeltää. Pelejä ei voiteta keskittymällä voittamiseen vaan tekemällä joka hetki siinä hetkessä vaadittava työ parhaalla mahdollisella tavalla – ja silloin fokuksen on oltava kunkin ainutlaatuisen hetken suorituksessa.
Onnistuminen koostuu miljoonista yksityiskohdista ja keskittyminen niin suureen ja epämääräiseen kokonaisuuteen ahdistaa ja vie energian siltä toiminnalta, joka tosiasiassa on tärkein osa onnistumista eli yksittäiset suoritukset.
Taitavaa leipomista on ymmärtää, mitä aineita kakku vaatii ja keskittyä mahdollisimman laadukkaisiin raaka-aineisiin, aineiden sekoittamiseen oikeassa järjestyksessä ja oikealla tavalla.
Kun mittaa jauhojen määrän ei kannata miettiä kakkua – vaan keskittyä mittalusikkan kanssa toimimiseen. Kun laittaa uunia oikeaan lämpötilaan, ei kannata miettiä valmista kakkua vaan fokusoida oikean uunin lämpötilan asettamiseen.
Kakkua kannattaa kuitenkin miettiä, ennen kuin aloittaa leipomisen, jotta unelma energisoi laadukkaaseen tekemiseen. Ja kakusta kannattaa olla ylpeä, kun se on valmis. Siinä välissä ajatusta ei kannata päästää karkaamaan vaan pitää siinä, missä on kulloinkin tärkein toiminta menossa.
Jos haluaa kakun, parasta mitä voi tehdä, on tehdä asioita, jotka johtavat kakun syntymiseen. Kakusta haaveilemalla ei vielä valmista synny. Aina ei kyllä leipomallakaan.
VELI-MATTI YLI-RINNE
p. 050 5513141
@veli-matti.yli-rinne@uusi.vjs.fi
Twitter: @vvVelkka
Kirjoittaja on VJS:n toiminnanjohtaja, jonka mielestä onni on tehdä.
Aiemmat blogikirjoitukset
