Kuukauden valmentajan esittelyssä on vuorossa Veli-Matti ”Vellu” Helasterä. VJS:n ammattivalmentaja, jalkapalloa päivittäin hengittävä valmentajakonkari, joka elää omaa futisunelmaansa joka päivä.
Vellu on vantaalainen koko sydämeltään, ”Martsarin kundeja”, jolle VJS:n merkitys on paljon muutakin kuin työpaikka. 7-vuotiaana pojanvesselinä Martinlaaksossa asustava Vellu aloitti jalkapallon pelaamisen silloisessa Vantaan Palloseurassa, VJS:n ”edeltäjässä”. C-junioriksi saakka VaPS oli kotiseura, kunnes B-juniorina pelaaminen siirtyi silloiseen Hämeenkylän Palloseuraan ja sen jälkeen Kiffeniin Helsinkiin. Miesten sarjoja tuli tahkottua mm- 3-divarissa Helsinki United-nimellä. Aikuisten sarjoissa Vellu pelasi pääosin 3- ja 4-divarissa, mutta kakkosessakin tuli välillä käytyä ”haistelemassa tuulia”, kuten Vellu heittää. – Polvivaivaa ja pelaajavalmentajaroolia ja sitä rataa, Vellu toteaa aktiivisen peliuran loppuvaiheista. Toisaalta peliura ei koskaan oikeastaan ole loppunut, tälläkin kaudella Vellu nähtiin pelipaidassa mm. VJS IKIS-joukkueessa, jossa hänen pelitaitonsa ja periksiantamattomuutensa sekä hyvä pelikunto toi joukkueen peleihin erinomaista vahvistusta.
VJS:n työntekijänä Vellu aloitti vuonna 2013, mutta sitä ennen hän oli jo toiminut pitkään oto-valmentajana. Kuluvalla kaudella Vellu vastasi -02 ja -03 tyttöjen valmennuksesta. – Tyypillinen työpäivä sisältää treenien suunnittelua, tilastojen läpikäymistä ja muita toimistotöitä ja illat menee sitten pitkälti treeneissä ja toki peleissä ja turnauksissa.
Mikä on parasta työssäsi? – Kai sitä on jonkin sortin kaheli, kun jaksaa kaikki illat seisoa kentällä, Vellu nauraa. – No eiiii, muksujen kanssa on oikeasti tosi kiva olla kentällä ja nähdä, kuinka he kehittyvät. Kyllä mä näen niin, että teen työtä, jolla on merkitystä, hän jatkaa pohdiskellen. – Täytyy olla hullu ja päätön suhde tähän lajiin, tää on elämäntapa. Päättömän suhteen lajiin tekee varsinkin tää lajin vaikeus, että vaikka tää on näennäisen helppoa niin se on melkein päätöntä, kuinka vaikeaa tää oikeasti on, Vellu pohdiskelee suhdettaan jalkapalloon. – Aika pitkään on tullut oltua lasten ja nuorten parissa, 15-vuotiaana olin jo töissä liikunnan parissa ohjaajana, jalkapalloleireillä ja itse asiassa ensimmäisen kerran olin ohjaajana pesäpalloleirillä, Vellu muistelee.
Vellusta huokuu rauhallisuus ja pitkän kokemuksen myötä on kehittynyt taitoa keskittyä olennaisiin asioihin ja turha hötkyily on jäänyt vähemmälle. Asioihin ja omaan työhön on jo saanut perspektiiviä. – Ai millainen työntekijä mä olen? No tunnollinen, sellainen ”vaikka pää olis paketissa ja kainalossa, niin kentälle vaan”-tyyppi. Se on välillä kyllä se oma heikkouskin. Nykyään kun sen tiedostaa, niin se on helpompaa, osaa suhtautua. Vapaa-aika menee sitten koirien kanssa ulkoillessa, mökillä ja liikkuessa, Ikis-peleissä esimerkiksi, Vellu tarinoi. ”Kovasti jännitän istuessa aina vatsalihaksia, niin siinä on ne mun kuntoilut”, mies kuitenkin lohkaisee, vaikka on silminnähdenkin oikeasti hyvässä kunnossa.
Martsarin pojalle VJS merkitsee paljon. – Jaaa, mitenhän mä tän saan puettua sanoiksi… kyllähän se, että on täältä kulmilta lähtöisin, niin vaikken pelannut VJS-nimisessä seurassa lapsena, niin kumminkin tää on tavallaan se seura, jossa olen kasvanut. Pitkä historia täällä ja tällä alueella, Martsarin jätkiä, kyllä se merkitsee paljon, sanoo koko lapsuutensa ja nuoruutensa Vantaalla asunut Vellu. -8 vuotta asuin Hesassa, mutta muuten Vantaalla ja siitä pääosan Martinlaaksossa, kuten nykyäänkin. VJS:ää oon aina seurannut, mitä siellä tapahtuu ja paljon tuttuja pelasi täällä ja tietty aina pelannut niiden kanssa samoissa sarjoissa. Kun omien lasten kautta tulin seuraan mukaan, niin tavallaan oli hirveän helppo tulla, tuntui kotoisalta, Vellu pohtii suhdettaan oman alueensa jalkapalloseuraan.
Rauhallinen jutustelu valmentaja Helasterän kanssa on antoisaa, sillä sisimmiltään tulisieluisesti ja innokkaasti jalkapalloon suhtautuvasta miehestä huokuu tietynlainen ”jalkapallosenseimäisyys”: ammattimaisuus, rauhallisuus, realistisuus, kokemus, syvällisyys ja ennen kaikkea suuri rakkaus lajia kohtaan. Ei siis ole ihme, että kysymykseen ”Mikä on futisunelmasi?” Vellu vastaa niin aidosti, että se melkein herkistää toimistossa tunnelman. – Mun futisunelma…. Tää saattaa kuulostaa tyhmältä, mut tietyllä tavalla mähän elän sitä, mä elän mun futisunelmaani, en osaa haaveilla muusta, hän lausuu jalkapallosensein rauhallisuudella. – Toki sen näkee sit, mitä elämässä tulee eteen ja haluan kehittää itseäni, että olisin parempi ja varsinkin siinä, että jalkapalloymmärrykseni ja se, että pystyisin viemään sen kentälle ja tekemään oikeita asioita pelaajien kanssa. Jalkapallo ei lopu eikä vaihdu koskaan, mutta ehkä se missä muodossa se on mukana, voi iän myötä elämässä vaihtua, hän jatkaa pohtimista. Huh, nyt ollaan isojen asioiden äärellä – on vain jalkapallo ja mies – hiljaa yhdessä.
Analysoinnin jälkeen siirrytään rennompiin tunnelmiin, sillä edellisessä haastattelussa piinapenkissä ollut Peku halusi, että Vellulta kysytään kaksi kysymystä: ”Mikä on tyttöjen ja poikien valmentamisen suurin ero?” ja toisena ” Jos Liverpool ei voita Valioliigaa tulevalla kaudella, niin kuka voittaa Valioliigan?”. Ensimmäisen kysymyksen kohdalla Vellu vähän jarruttelee: ”En tiedä, viittinkö tähän vastata, koska sitten mä leimaannun. En osaa oikein sanoo, onko niissä eroa ja koska tietyllä tavalla on vaikea sanoa, koska olen ollut nyt niin vähän poikien valmennuksessa mukana”, Vellu kommentoi. – Mut kyllä ne erot, jos niitä on, tulee sosiaalisesta puolesta, tietyllä tavalla semmoisesta innostumisesta kilpailemiseen. Se ei monesti tule automaattisesti, pitää vähän viedä siihen suuntaan. Tytöt saattavat olla usein tarkempia säännöistä ja heille pitää ehkä perustella enemmän ja kertoa selkeämmin. Pojatkin vaativat tottakai innostamista, mutta tytöissä se ehkä usemmain korostuu, pitää itsekkin heittäytyä hommaan ja toiminnan taso pitää pysyä koko ajan korkeana, että saat joukkueen innostumaan ja olemaan mukana. Tyttöjen kohdalla saattaa myös ulkopuoliset asiat vaikuttaa siihen tekemiseen enemmän kuin pojilla, koulupäivä ja siellä sattuneet asiat… etenkin kun puhutaan nuorista eli yläasteikäisistä, Vellu vertailee varovasti.
Liverpool-kysymys sen sijaan on Vellulle lähes mahdoton vastata: ”Emmä voi tohon vastata mitään muuta, koska Liverpool voittaa!!” Vellu kieltäytyy vakaasti asettumasta muun joukkueen kuin Poolin taakse. – No joo, JOS ei Liverpool voittais niin sit se on City, Pep on niin kova jätkä. Mut Liverpoolin voittoon mä uskon tottakai, kunnes sarjataulukko sanoo muuta!, mies vakuuttaa.
Ammattivalmentaja ei olisi ammattivalmentaja, jos ei jalka vipattaisi jo kentälle jalkapallon pariin. Nopeasti siis vielä kysymys, mitä viimeisenä – muttei suinkaan vähäisimpänä – haastatteluvuorossa olevalta valmentajalta Sebalta tullaan kysymään. Nyt ilmeisesti pääsee kuittailemaan kollegaa, sillä Vellu räjähtää nauramaan: ”Sebalta!! Ai Sebalta… voi vihtori… EI MITÄÄN!! Hehe, ei kyllä mitään hajua, hahaha. Jaa-a, kyllä sä nyt heitit pahan, tätähän joutuu ihan funtsimaan. Komulta olisin kysynyt ”Höynä vai Rondo?”, mutta ei sitä voi kysyä Sebalta, koska mä tiedän sen vastauksen, se on itsestään selvä. Täs on jo oppinut tuntee sen jätkän jo niin hyvin, et pitäis ihan keksiä joku kysymys ”Out of the Box”.
Annetaan Vellulle aikaa sen pohtimiseen ja katsotaan mihin hän päätyy ennen seuraavan kuukauden haastateltavaa. Nyt tämä mies on kuitenkin aika päästää sinne, missä hän viihtyy: jalkapallokentälle – elämään omaa futisunelmaansa.
