VJS_logo_2016_RGB

VJS:n tiedote koronavirus-epidemian aiheuttamista poikkeustoimenpiteistä (päivitetty 18.3.)

Hyvä VJS-perheen jäsen, pelaaja tai pelaajan huoltaja!

Elämme poikkeuksellisia aikoja, jotka vaativat meiltä kaikilta ponnisteluja seuran tulevaisuuden eteen. Koronavirusepidemia on keskeyttänyt seuran toiminnan toistaiseksi, ainakin 13.4.2020 saakka.

Maaliskuussa laskutettu seuran vuoden 2020 jäsenmaksu maksetaan normaalisti. Jäsenmaksu on vuosittain 50 euroa, joka laskutetaan jokaiselta seuran pelaajalta.

Maaliskuun osalta toimintamaksuun ei tule muutoksia. Seuran toimintamaksu kattaa koko kauden, ja se on maksutaakan helpottamiseksi jaettu kuukausieriin. Toimintamaksulla katetaan operatiivisen henkilöstön, valmennuksen, harjoitus-, sarja- ja turnaustoiminnan, olosuhteiden ja lisenssien kulut. Seuran omien olosuhteiden kulut vaihtelevat esim. vuodenaikojen mukaan, ja niitä maksetaan myös taukojen aikana. Sarja- ja turnaustoiminnan kulut (sarja- ja osallistumismaksut, erotuomarikulut) ovat käytännössä samat, vaikka sarja pelattaisiin tänä vuonna normaalia lyhyemmässä ajassa.

Olemme poikkeustilanteessa, jonka kestosta kenelläkään ei ole tietoa. Kausi tullaan joka tapauksessa pelaamaan ja tilanne tulee palautumaan normaaliksi kaiken seuran toiminnan osalta jossain vaiheessa. Jotta varmistamme seuran toimintakyvyn ja tulevaisuuden myös jatkossa, emme voi ajaa toimintaamme kokonaan alas. Meidän tulee turvata hallinnon, urheilutoiminnan ja olosuhteiden ylläpidon toimintaedellytykset. Tällä on vaikutuksia niin osa-aikaisten, oman toimen ohella toimivien sekä päätoimisten työntekijöiden työsuhteisiin, ja sen myötä seuran toimintaan myös poikkeustilanteen jälkeen. Tilanteeseen joudutaan reagoimaan palkanmaksun keskeytyksillä, joista on eilen ilmoitettu kaikille määräaikaisille työ- ja sopimussuhteessa työskenteleville, ja mahdollisilla lomautuksilla, joista neuvotellaan ensi viikolla alkavassa yhteistoimintamenettelyssä.  Näillä toimilla pyritään välttämään työ- ja sopimussuhteiden irtisanomiset ja turvaamaan seuran toimintaedellytykset myös jatkossa.

Näistä syistä ja vallitsevan force majeure -tilanteen johdosta toimintamaksut ovat seurallemme välttämätön tulonlähde, emmekä voi lopettaa niiden laskutusta toimintatauon aikana. Ymmärrämme erittäin hyvin poikkeustilanteen vaikutukset myös pelaajien perheisiin ja arkeen, ja tästä syystä emme tule laskuttamaan koko toimintamaksuerää, vaikka siihen Suomen Palloliiton ohjeistusten mukaan olisikin tietyin edellytyksin mahdollisuus. Laskutamme 75 % normaalin toimintamaksun suuruudesta poikkeustilanteen aikana. Tässä haasteellisessa hetkessä seuralle voi halutessaan antaa erityisen tukensa maksamalla normaalin toimintamaksun alennetun maksun sijaan.

Toiminnasta irtisanoutuminen on mahdollista normaalien peruutusehtojen mukaisesti. Seuran maksuvalmius kuitenkin vaarantuu, mikäli irtisanoutumisten määrä nousee huomattavan korkeaksi, ja tällöin seuralla on mahdollisuus arvioida toimintamaksujen tasoa tilanteen palattua normaaliksi.

Seura on velvollinen tekemään toiminnan sopeuttamiseen liittyviä ja kustannuksia leikkaavia toimia viivytyksettä. Vastuu seuran toiminnan kustannusten kattamisesta on kuitenkin pelaajilla ja heidän huoltajillaan siihen asti, kunnes kustannuksia leikkaavat toimet alkavat vaikuttamaan.

Haluamme näillä toimenpiteillä turvata paitsi seuran olemassaolon, myös pitää huolta koko seurayhteisöstämme – pelaajista, vapaaehtoisista ja henkilökunnasta. Toivomme ymmärrystänne ja yhteistyötä näinä vaikeina aikoina. Selviämme tästä tilanteesta yhdessä.

Kaj Björkqvist                                                          Kim Ekroos
puheenjohtaja                                                         toiminnanjohtaja
Vantaan Jalkapalloseura ry                                  Vantaan Jalkapalloseura ry

Toimenpiteet lyhyesti:

  • Seuran määräaikaisen valmennushenkilöstön työnteko on keskeytetty 17.3.2020 alkaen.
  • Päätoimisen henkilöstön yhteistoimintaneuvottelut alkavat viikolla 13.
  • Pelaajien omatoimisen harjoittelun ohjelmat ja niiden koordinointi hoidetaan seuran päätoimisen valmennushenkilöstön toimesta kuluvan viikon aikana.

Muilta osin ohjeistukset pysyvät muuttumattomina:

  • Seura kieltää toistaiseksi joukkueidensa ja toimijoidensa ulkomaan matkat seuratoiminnassa.
  • Harjoitustoiminta ja harjoitusottelu-/turnaustoiminta keskeytetään toistaiseksi.
  • VJS:n omat olosuhteet (Aktia Areena ja Hissikeskus-kenttä) on toistaiseksi suljettu 16.3.2020 alkaen.
  • Sarjatoiminnan osalta toimitaan Suomen Palloliiton linjausten mukaisesti. Tarvittaessa VJS:n kotiottelut pelataan tyhjille katsomoille.

Ohjeistuksia tarkennetaan kokonaistilanteen mukaan, ja seura on valmis reagoimaan muutoksiin mahdollisimman nopeasti. Tilanteen kehittymistä tarkkaillaan koko ajan, ja jatkotoimista tiedotetaan aina tarpeen tullen.