8A7A4590

TalviVantaaCup päätökseen – Mukana 191 joukkuetta!

Seuran järjestämä perinteinen VantaaCup-turnaussarja sisältää tänä vuonna neljä turnausta – kaksi turnausta talvella ja kaksi kesällä. Kahteen ensimmäiseen turnaukseen osallistui kaikkiaan 191 joukkuetta. Jälkimmäinen osa turnaussarjasta pelattiin 3.-5.3. Myyrmäen ja Vantaankosken halleissa.

191 joukkuetta, 411 ottelua ja noin 2 000 pelaajaa – näistä lukemista oli TalviVantaaCupin kaksi turnausta tehty.

TalviVantaaCup järjestettiin talvella 2022 olosuhteiden pakosta kahdessa osassa, mikä sattuman kautta toi seuralle hyvää kokemusta turnauksen laajentamisesta kahteen osaan.

Täksi kaudeksi kaksi turnausta otettiin lähtökohdaksi ja turnausten myyntiin sekä markkinointiin panostettiin erityisen voimakkaasti.

Jo joulukuussa meillä oli kasassa pitkälle yli 150 joukkuetta ja kasvu jatkoi vielä aivan turnausten kynnykselle saakka. Joitakin 5vs5 sarjoaja jouduttiin laajentamaan ja ensimmäiseen turnaukseen varaamaan myös Myyrmäki-halli käyttöön, vaikka aluksi oli tarkoitus selvitä oman hallin kanssa, kertoo seuran turnauksista vastaava liikuntapalvelupäällikkö Anna Niemelä.

TalviVantaaCup huipentui 8vs8 turnaukseen

Päättyneenä viikonloppuna 3.-5.3. oli kolmipäiväisessä 8vs8 sarjoissa mukana kaikkiaan 60 joukkuetta Aktia Areenalla ja Myyrmäki-hallissa järjestetyssä turnauksessa.

Mukana olivat pojat kahdella kutsusarjalla kussakin PU12-, PU11 ja PU10-ikäluokassa sekä tytöt yhdellä kutsusarjalla sekä TU12- että TU11-ikäluokissa.

Kaikki ottelut streamattiin livenä SolidSportin alustalla.

Sarjojen TOP3:

PU12 Kilpa 1

  1. PPJ
  2. VJS
  3. FC Viikingit/Miniakatemia

PU12 Kilpa 2

  1. PPJ/Sininen
  2. VJS/2
  3. KoiPS

TU12 Kilpa

  1. KP-75/TuPS YJ
  2. PPJ/Sininen
  3. NJS/Musta

PU11 Kilpa 1

  1. VJS/Punainen 1
  2. VJS TU12/Punainen
  3. LePa/Musta

PU11 Kilpa 2

  1. VJS/Punainen 2
  2. HJK/Arabianranta Sininen
  3. I-HK/Sininen

TU11 Kilpa

  1. FC Honka
  2. HooGee/GrIFK YJ
  3. EPS

PU10 Kilpa 1

  1. FC Honka/PreAkatemia M
  2. VJS
  3. FC KTP-j/Vihreä 1

PU10 Kilpa 2

  1. FC Honka/PreAkatemia K
  2. VJS/Punainen 2
  3. Gnistan 2

Kesän VantaaCupeissa jo yli 240 joukkuetta – Tarjonta aiempaa laajempi

VantaaCup-turnaussarja jatkuu kesäkuussa, kun ensin 17.-18.6. järjestetään U6-U9-sarjat Myyrmäen alueella suurturnauksessa ja 30.6.-2.7. järjestetään U9-U13-sarjat Myyrmäen, Kartanonkosken ja Tikkurilan kentillä.

Turnauksen järjestäminen kahdessa osassa on meille uusi juttu, minkä taustalla on ollut halu tarjota entistä laajempi VantaaCup-kokonaisuus. Mukana on nyt mm. ensi kertaa 8vs8 sarjojen kolmas taso, niin sanotusti haaste- ja harrastetasoille, Niemelä avaa uutta konseptia.

Kesän turnauksiin on vielä paikkoja jäljellä kaikkiin sarjoihin, mutta paikat menevät nyt todella nopeasti.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: dev.vjs.fi/vantaacup

TalviVantaaCup valokuvina