Mikael Konu

Mikael Konu jatkaa naisten edustuksen luotsina

Viime kaudella VJS:n naisten edustusjoukkue varmisti jälleen paikkansa Kakkosessa aivan kauden loppuhetkillä. Jo alkukaudesta joukkue esitti varsin lupaavia otteita, mutta täydet pistepotit tuntuivat karttavan Länsi-Vantaan ylpeyden naisia. Kesätauon jälkeen myös voittoja alkoi tippumaan ja näin joukkue varmisti jälleen edustuksensa tulevallakin kaudella liiton sarjoissa.

Kauteen 2020 joukkue lähtee jälleen kehittämään toimintaansa eteenpäin. Joukkue jatkaa jo toista vuotta peräkkäin Mikael Konun alaisuudessa, ja lisänäkemystä valmennustiimiin tuo seurassa jo muutaman vuoden valmentanut ja pelannut Robert ”Boba” Gädda. Pelaajistosta joukkueen runkopelaajat ovat pääasiassa jatkamassa ja mukaan on saatu lisäksi lahjakkaita nuoria pelaajia, niin omista B-tytöistä kuin ulkopuoleltakin. Joukkue panostaa laadukkaaseen arkeen, jossa harjoittelun määrään ja sisältöihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Myös fysiikkavalmennusta on tuotu viikoittain ohjelmaan Jukka Haaralan toimesta. Pientä haastetta joukkueelle tuovat muutamien runkopelaajien opiskelut, jotka sijoittuvat kauemmaksi pääkaupunkiseudulta. Päävalmentaja Konu kommentoi joukkueen lähtökohtia kauteen:    

”Innokkaasti olemme lähteneet taas liikkeelle. Treeneissä on ollut hyvä tekeminen ja olemme menneet selkeästi eteenpäin. Pelaajilta on tullut paljon positiivista palautetta. Mikäli tämä taso pystytään pitämään, niin uskon, että se palkitaan vielä kauden mittaan. Olemme saaneet hyvän arjen luotua pelaajillemme ja mukana on sitoutuneita ja motivoituneita, pääasiassa VJS-taustaisia pelaajia. Keväällä tai viimeistään sitten kesällä tilanne vielä paranee, kun opiskeluiden takia tällä hetkellä paljon poissa olevat pelaajat palaavat riveihimme. Tavoitteet katsotaan pelaajien kanssa kuntoon tässä lähiaikoina, kun olemme päässeet kunnolla liikkeelle. Varmasti kaikilla meillä on halu näyttää, että pystymme sijoittumaan paremmin taulukossa kuin parina edellisenä kautena. Toivottavasti yleisö ja yhteisömme löytävät meidät kauden mittaan, sillä matsit ovat usein varsin viihdyttäviä ja hyvätasoisia. Kotikatsomon tuki on tärkeä.”

VJS aloittaa tulevalla kaudella asteittaisen työn naisten edustusjoukkueen toiminnan ja toimintaympäristön kehittämiseksi ja nostamiseksi samalle tasolle ja yhteismitalliseksi miesten edustusjoukkueen toiminnan kanssa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä Mikaelin jatkosopimuksesta ja luonnollisesti myös ”Boban” liittymisestä valmennusryhmään. Haluamme seurana kehittää edustusjoukkuetoimintaa kokonaisvaltaisesti, ja herrat sopivat kunnianhimoisina ja kehittymishaluisina valmentajina erinomaisesti osaksi tätä projektia. Nais- ja tyttöpuolella meillä on työtä tehtävänä, jotta saamme luotua junioreista edustukseen ehjän pelaajaputken, eikä tämä tapahdu hetkessä. Askel askeleelta sitä kohti kuitenkin mennään ja on hienoa, että putken päässä toimiva edustusjoukkue on nyt hyvissä käsissä, kertoo toiminnanjohtaja Kim Ekroos.

Naisten Kakkosen otteluohjelmat valmistuvat tammi-helmikuun aikana. Naisten edustusjoukkueen matkassa pysyt seuraamalla seuran ja joukkueen kotisivuja ja sosiaalisen median kanavia!